Ahvenanmaan merialueiden kartoitus ja seuranta

Erilaisia kartoitusprojekteja toteutetaan, jotta luotaisiin luotettava perusta merialueiden suojelemiselle, Ahvenanmaan vesien hoidolle ja eri toimintojen suunnittelulle sekä mahdolliselle hyödyntämiselle merialueilla.

Charlotta Björklund

Kirjoittaja työskentelee projektikoordinaattorina Ahvenanmaan maakuntahallituksessa

Hankkeissa tutkitaan geologisia ja biologisia ominaisuuksia vesialueilla. Merialueiden luotaus, sukellus ja merenpohjan kuvaaminen drop-videomenetelmällä ovat esimerkkejä kallioperän, sedimenttien, elinympäristöjen ja lajien tutkimuksesta. Pinnan alapuolella tehdyt tutkimukset ovat yleenssä tehty yhteistyössä Åbo Akademin kanssa erillaisten hankkeiden kautta, kuten ÅlandSeaMap.

Auringonvalo siilautuu veden läpi pinnanalaiseen rakkohaurukasvustoon. Meriajokasta kasvaa hiekkapohjalla. Kaksi sukeltajaa sukellusvarusteissaan kalliorannalla valmistautumassa sukellukseen.

Kerättyjä tietoja käytetään monenlaisten päätösten tekemisessä. Tietoa hyödynnetään esimerkiksi silloin, kun suunnitellaan uusia suojelualueita, laaditaan tuulivoima- tai kalanviljelyhankkeita ja valitaan toimenpiteitä mahdollisten haitallisten aineiden päästöihin liittyen.

 Kartoitukset antavat myös tarvittavia tietoja useiden eri EU-direktiivien raportointiin. Tällainen raportointi tapahtuu esimerkiksi ympäristönsuojelun, luonnonsuojelun ja vesiensuojelun toiminta-alueilla.

Tulevissa kartoitusprojekteissa tarkastetaan muiden tutkimusten lisäksi myös roskaaminen, erityisesti mikromuovit ja muovijätteet.

Ahvenanmaan vesien tilan tutkimus ja seuranta

Veden seurannan tarkoituksena on antaa kattava yleiskatsaus vesiympäristön tilasta. Siihen kuuluvat koko Ahvenanmeren alue, sisäinen saaristo sekä suuret järvet ja pohjavedet.

Yksi tärkeimmistä tehtävistä on luoda perusta eri vesistöjen jatkuvalle laadunarvioinnille ja luokittelulle. Vesidirektiivin vaatimusten mukaisesti mukautettua seurantaohjelmaa on kehitetty. Tällä hetkellä myös meridirektiivin vaatimuksia mukautetaan Suomen ja HELCOMin kanssa.

ÅMHM-laboratorio toteuttaa suurimman osan seurannasta. Laboratorio on akkreditoitu ja hyväksytty, ja siellä käytetään laadunvarmistettuja menetelmiä sekä näytteenotossa että analyysissä.

Ahvenanmaan maakuntahallitus on lähes 60 vuoden ajan tehnyt yhteistyötä myös Husön biologisen aseman kanssa. Åbo Akademiin kuuluva asema sijaitsee keskeisellä paikalla Ahvenanmaan sisäisten lahtien ympäröimänä.

Ahvenanmaan vesien luokittelu

Ahvenanmaan vesistöjen luokittelu tapahtuu Ahvenanmaan vesilain ja Euroopan komission suuntaviivojen mukaisesti, mutta se eroaa kuitenkin jonkin verran Manner-Suomen luokittelusta.

Luokittelu on mahdollisuuksien mukaan yhdenmukainen Suomen kanssa, mutta Ahvenanmaalla on samalla myös huomioitu Ruotsin luokitteluarvot. Esimerkiksi tietyt viitearvot ovat Ruotsin rajan lähellä mukautettu Ruotsin viitearvojen mukaan.

Eri esiintymien kartoitus ja vesistöjen tilan seuranta ovat tärkeitä välineitä Ahvenanmaan merialueiden hyvälle ja asianmukaiselle hoidolle.