Haitallisten aineiden pitoisuuksia mitataan vedestä, pohjasta ja eliöistä
Itämeren haitallisten aineiden seurannassa on perinteisesti keskitytty arvioimaan haitallisten aineiden pitoisuuksia vedessä, merenpohjassa ja eliöissä.
Arviot haitallisten aineiden vaikutuksista Itämeren eliöstöön perustuvat lähinnä yksittäisiin tutkimusprojekteihin. Näin ollen suuresta osasta kemikaalien todellisista vaikutuksista eliöyhteisöihin ja ekosysteemeihin ei ole lainkaan tietoja. Eri aineiden yhteisvaikutuksista ei myöskään tiedetä riittävästi.
Haitallisten aineiden vaikutus rakentuu monesta eri tekijästä
Haitallisten aineiden vaikutukset eliöstöön ovat moninaisten prosessien tuloksia. Ne riippuvat aineiden fysikaalis-kemiallisista ominaisuuksista ja pitoisuuksista, ympäristötekijöistä (esim. pH ja happipitoisuus) sekä eliön biologiasta.
Meriympäristössä eliöstö altistuu lähes poikkeuksetta eri yhdisteiden sekoituksille eikä vain yksittäisille yhdisteille. Altistumista ja vaikutuksia voidaan havainnoida monella eri tasolla, kuten molekyyli-, solu-, kudos-, yksilö-, populaatio- ja yhteisötasolla.
EU seuraa haitallisten aineiden vaikutuksia meriluonnolle
Suomen merialueilla seurataan EU:n meristrategiadirektiivin velvoitteen mukaisesti myös haitallisten aineiden vaikutuksia.
Seuranta on perinteisesti keskittynyt ekosysteemin huipulla oleviin saalistajiin. Niissä kertyvien aineiden pitoisuudet ovat ravintoverkossa tapahtuvan rikastumisen vuoksi suurimpia.
Vaikutusten seuranta Itämeressä on kokonaisuudessaan kuitenkin puutteellista verrattuna muihin EU:n merialueisiin. Tähän on esimerkiksi HELCOMin Itämeren toimintasuunnitelma esittänyt parannustoimia.
Lintukannat ovat elpyneet altistumisen vähentymisen myötä
Haitallisten aineiden osuutta Itämeren merilintukantojen terveydentilan heikkenemiseen ei täysin tunneta. Tiettyjen aineiden pitoisuuksien laskiessa lintukannatkin ovat kuitenkin tervehtyneet.
Merikotkat kärsivät hyönteismyrkylle altistumisesta
Itämeren merikotkakanta kärsi 1960–1980-luvuilla orgaanisten klooriyhdisteiden kertymästä. Yleisesti käytössä ollut hyönteismyrkky diklooridifenyylitrikloorietaani eli DDT kertyi lintuihin. Se aiheutti munankuorien ohentumista ja poikastuotannon romahtamisen.
DDT:n käyttökiellon jälkeen sen pitoisuudet ympäristössä ovat pienentyneet 1990-luvulta alkaen. Nykyisin Itämeren merikotkakanta on vakaa ja sen tila arvioidaan hyväksi Suomenlahdella ja Ahvenanmaan sekä Saaristomeren alueella.
PCB ja DDE aiheuttivat selkälokin poikasten kuolemia
Selkälokin poikasten määrien vaihteluihin Suomenlahdella ja Pohjanlahdella ovat vaikuttaneet selvästi polyklooratut bifenyylit eli PCB-yhdisteet ja diklooridifenyylidikloorietaani eli DDE.
Ympäristöstä mitatut yhdisteiden pitoisuudet ovat korreloineet poikasten maksasta mitattujen pitoisuuksien kanssa. Emosta ruskuaispussin kautta poikaseen siirtyvät yhdisteet vaurioittavat sikiön maksaa. Sen seurauksena poikaset kuolevat pian synnyttyään.
Erityisen yleistä pienpoikaskuolevuus oli 1990-luvulla. Kuitenkin 2000-luvulla erityisesti DDT:lle altistuminen näyttää pienentyneen. Poikasten eloonjäänti ja selkälokin poikasten määrä onkin noussut tasolle, jolla kanta voi pysyä vakaana.
Haahkat kärsivät lyijymyrkytyksistä
Aikuisten haahkayksilöiden lyijymyrkytyksiä on havaittu niiden pesimäalueilla. Lyijylle altistuminen on vähentynyt Itämeren alueella lyijyhaulikiellon astuttua voimaan vuonna 1996. Myös lyijyttömän polttoaineen käyttöönotto on vähentänyt lyijylle altistumista. Muita lyijyn lähteitä ovat edelleen mm. teollisuus ja venemaalit.
Ympäristömyrkyt häiritsivät hylkeiden lisääntymistä
Itämeren hylkeiden kudoksista mitattiin erittäin korkeita raskasmetallien ja orgaanisten klooriyhdisteiden pitoisuuksia 1960- ja 1970-luvuilla. Nämä aiheuttivat häiriöitä erityisesti hylkeiden lisääntymiselle.
Ympäristömyrkkypitoisuudet Itämeren hylkeissä ovat sittemmin laskeneet. Ne ovat kuitenkin edelleen monta kertaa suurempia kuin vähemmän saastuneilla alueilla. Pitoisuuksien vähentyessä hylkeiden lisääntymiskyky on parantunut ja kannat kasvaneet.
Haitallisten aineiden vaikutuksia kaloihin ja selkärangattomiin on vaikea todentaa
Haitallisten aineiden vaikutuksia kalojen ja selkärangattomien eliöiden yhteisöihin on vaikea todentaa. Esimerkiksi pohjaeläinyhteisöissä on luonnostaan vain harvakseltaan eri lajeja. Tämä koskee etenkin Itämeren vähäsuolaisia pohjoisosia.
Lisäksi rehevöitymisen vaikutukset, kuten happikato, voivat osittain peittää alleen haitallisten aineiden vaikutuksia. Toisaalta haitalliset aineet saattavat myös vahvistaa rehevöitymisen vaikutuksia eliöyhteisöihin.
Jos populaatio- ja yhteisötason vaikutuksia ei voida havaita eikä haitallisten aineiden vaikutuksia yksilöihin mitata, on eliöstön altistumista ja terveydentilaa vaikeaa arvioida.
Maaperän ja vesien happamuus ovat vaikuttaneet kalakantoihin
Happamilta sulfaattimailta tulevan kuormituksen on arvioitu hävittäneen tai voimakkaasti heikentäneen monia paikallisesti ja alueellisesti tärkeitä kalakantoja Suomen länsirannikolla. Etenkin lohi- ja särkikalat ovat herkkiä veden happamuudelle.
Ihmistoimintaan liittyvä maaperän muokkaaminen happamilla sulfaattimailla ja sen vaikutukset ovat viime vuosina voimistuneet. Tämä lisää haittojen esiintymisen riskiä vesieliöstössä.
Perämerellä taas on havaittu mateiden kutukyvyttömyyttä. Sen on arveltu liittyvän selluteollisuuden jätevesien haittavaikutuksiin. Kutukyvyttömyyttä aiheuttavaa tekijää ei ole kuitenkaan voitu yksiselitteisesti nimetä. Mateiden vähenemiseen vaikuttaa Suomen rannikolla happamuuden lisäksi rehevöityminen ja lämmenneet vedet. Näille kaikille made on herkkä.
Haitallisten aineiden tulevaisuuden vaikutuksia on vaikea ennustaa
Itämeren lähes kontrolloimaton pilaaminen haitallisilla aineilla on saatu pääosin kuriin viime vuosikymmeninä. Haitallisten aineiden aiheuttamat ongelmat ovat yhä merkittävät, mutta ne eivät ole enää viime aikoina pahentuneet. Pikemminkin päinvastoin.
Kemiallinen kuormitus tulee ottaa huomioon esimerkiksi ruoppauksessa
Ulkoa tulevan kuormituksen pienentyessä haitalliset aineet varastoituvat hiljalleen syvemmälle Itämeren pohjakerroksiin. Täten ne poistuvat luonnon kierrosta.
Ihmistoiminta, kuten pohja-aineksen ruoppaukset ja läjitykset, voivat kuitenkin vapauttaa aineet takaisin veteen. Vedestä ne voivat siirtyä uudelleen meren eliöstöön. Onkin tärkeää, että suuren mittakaavan mereen liittyvissä rakennushankkeissa otetaan huomioon hankkeen kemialliset seuraukset.
Uusien kemikaalien mahdollisesta uhasta ei ole varmuutta
Kiellettyjen ja rajoitettujen aineiden kulkeutumisessa ympäristöön ei enää tapahdu niin suuria muutoksia kuin 1970–1990-luvuilla. Päästöjä on jo vähennetty eri puolilla Eurooppaa ja muualla maailmassa.
Haitallisten aineiden käytön kiellot ja rajoitukset ovat kuitenkin tärkeitä myös tulevaisuudessa. Vain niiden avulla haitallisten aineiden määrä ympäristössä saadaan vähenemään edelleen.
Vaikka ympäristönormit ovat tiukentuneet ja tilanne on aikaisempaa parempi, ongelma ei ole kokonaan takanapäin. Vaikka monen tunnetun haitallisen aineen valmistus ja käyttö on nykyään kielletty, ne ovat ympäristössä pysyviä ja vaikuttavat edelleen.
EU:n alueella on käytössä kymmeniä tuhansia kemikaaleja. Uusia taas kehitetään ja otetaan käyttöön koko ajan. Suomessa tuotetaan ja tänne tuodaan kemikaaleja. Lisäksi niitä tulee komponenttien ja tuotteiden mukana. Vaaralliseksi luokiteltuja valmisteita löytyy lähes 20 000. Ne sisältävät yli 5 000 erilaista vaarallista ainetta.
Emme tunne uusien ympäristöön pääsevien ja monien jo käytössä olevien synteettisten yhdisteiden vaikutuksia, niiden hajoamistuotteiden vaikutuksia tai niiden yhteisvaikutuksia muiden aineiden kanssa. Tämän takia emme voi suoraan sanoa, onko tulevaisuuden haitallisten aineiden cocktail meren ekosysteemille pienempi vai suurempi uhka kuin nykyinen.